Innostuin vähän liikaaki, mutta musta tuntuu et peruskoulun päätyttyä oon muuttunu aikalailla. Nykyään tunnenki itteni paremmin, tiedän että oon aika tempperamenttinen, kun sille päälle satun ja jos ihmiset on mulle ärsyttäviä niin osaan kyl antaa samalla mitalla takas, mutta yritän kuitenki rajottaa, koska en vaan yksinkertasesti jaksa.. Kaikkien kans ei vaa natsaa.
Oon myös hiukan perfektionismi, mulle ei meinaa riittää mikään ja tavottelen aina parempaa. Oon tosi pettyny aina, jos en pääse tavotteeseni... Haluisin siis olla täydellinen, vaikka se ei mahdollista oikeestaan ookkaan. Sen takia mulla on varmaanki tosi kova stressi kaikesta aina, vaikka ei olis mitään syytäkään.
Toisaalta oon myös pessimisti välillä tuntuu etten osaa mitään, eikä musta oo mihinkää ja sillon ei kerta kaikkiaan jaksais vaan yrittääkkään. Jos yks asia menee huonosti niin tuntuu et kaikki menee..
Tykkään ku saan ihmiset hyvälle mielelle ja oikeestaan parempihan se on, jos toisena vaihtoehtona on suututtaa kaikki...se koituu kuitenkin vaa omaks kohtaloks. Mutta niin hirveen moni ei tunne mua kunnolla ja on väärä käsitys musta, nykyään näänki aika vähän ihmisiä..yleensä vaan partyis. Yritän kuitenki parantua senki suhteen, mut olis mukavaa ku toinen osapuoliki joskus aloittas juttelun ja kyselis koska voitais tavata. (:
Menipäs tää nyt tunteelliseks ! Mutta tulipahan ainaki kerrottua vähän itestäni tarkemmin ja tässä viel vähän lisää:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti